Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DECORATING HOME FOR FALL


Minulta kyseltiin vinkkejä syksyiseen sisustamiseen erästä haastattelua varten, ja mietin siinä hieman että mitähän ihmettä tähän nyt vastaisi. En erityisemmin harrasta niin sanottua kausisisustamista. Ei erillisiä sisustustyynyjä jouluksi, pääsiäiseksi tai juhannukseksi. En myöskään vaihda viininpunaisiin viltteihin syksyllä tai pastellisiin sävyihin keväällä. Verhotkin pysyvät samoina, taljat ovat olleet käytössä kesälläkin ja jo elokuussa on kiva aloittaa kynttilöiden polttaminen. Mitään kovin spesiaalia vinkkiä en siis voinut vastata, vaan totuudenmukaisesti kerroin että samoilla mennään kesät talvet.



Huomasin kuitenkin että kesäksi pölyä piiloon laitettu viltti on kaivettu esille hiljattain, makuuhuoneen uusi matto tuntuu erityisen mukavalta varpaiden alla (viime talvena ei ollut mattoa makkarissa lainkaan, hrr!) ja tuossa päivänä eräänä kaivoin olkkarin arkusta kynttilöitä esille. Tee kuuluu nykyään iltarutiiniin ja villasukatkin ovat eksyneet jalkoihin. Ostin itseasiassa hetki sitten kaksi uutta isoa valkoista teemukia Granitista. Eli onhan tässä kyllä petrattu kotia syksyä varten ihan mukavasti!


Vielä hetken koitan nauttia vihreistä oksista maljakossa, kun kohta ruska valtaa Helsinginkin.



Tärkeimpänä pointtina lämpimien tekstiilien lisäksi pidän kuitenkin valaistusta, jota olen parannellut pitkin vuotta. Jos vertaan vuoden takaiseen valaistustilanteeseen, niin nyt on ihan eri varustelu syksyä varten kotosalla. Ajattelin siis paneutua siihen aiheeseen ihan oman postauksen verran piakkoin! Mikäs teillä on tilanne kotona syksyä varten? Kaipaatteko silloin uutta ilmettä kotiin vai onko sama sisustus ympäri vuoden?

9 kommenttia

  1. Mä hoksaan hamstraavani kaikkea pehmeää, villaista ja karvaista kaapeista syksyn tullen. Sängynvierusmatotkin kaivetaan esille ja kynttilöitä ilmestyy pikkuhiljaa joka tasolle! :) Muutoin mullakaan ei sinänsä mitään kausivärejä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, ei kai sen kummempaa valmistautumista tarvitakaan :)

      Poista
  2. Mä taas ehkä koitan piristää harmaata vuodenaikaa just valoilla.. Mulle on tosi tärkeää et lampun valo on sellaista kirkasta vaaleaa valoa.. Just vaihdoin sellasen kamalan kellertävän lampun tilalle puhtaamman vaaleen lampun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sä kaipaat kirkasvalolamppuja! :) Mä taas tunnelmallisia valoja jotka ei iske silmään. Tosin siivotessa tarvitaan sitten kunnon teholamppuja jotta näkee joka nurkan!

      Poista
  3. Oo, mistä toi matto on? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MADesignilta :) Siitäpä lisää myöhemmin myöskin! Kunhan saan kunnon kuvia otettua.

      Poista
  4. Vähän sama fiilinki, että mattoja lisää lattioille lämpoä tuomaan ja villasukat esille. Huomaan kyllä myös että valaistusta alkaa kaivata ja kynttilän valoa tunnelmaan luomaan. Kesäksi tuli vaihdettua vaaleat verhot ja nyt iltojen pimetessä haluaakin taas vaihtaa tummempisävyiset takaisin, syksymeininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, näinpä.. :) Mut on se kuitenkin kivaa että meillä on neljä erilaista vuodenaikaa pimeyksineen ja kesän valoisuuksineen, saapahan ainakin vaihtelua! Myös kotiin =)

      Poista
  5. Tuli tästä mieleen, että tein jokin aika sitten hieman taustatutkimusta vanhainkodeista ja siitä, kuinka läheisen siirtymistä vanhainkotiin voisi helpottaa ja eräässä (jenkki)checklistissä sanottiin, etä pitäisi koristella läheisen huonetta kauden värein ja juhlapyhän koristein. Itse epäilen syvästi tämän pointin järkevyyttä, jos ei vanhushyvä ole aikaisemminkaan raahannut kotiinsa ruskan värejä syksyllä ja tipukoristeita pääsiäisenä. Kukin tyylillään. Minulle kodikkuutta tuovat omat vuodenajasta riippumattomat lempivärini.

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall